Päiväkirja – vol.2

TIISTAI 31.3.2020

Tiistaille oli jo valmiiksi melkoisesti suunnitelmaa – istumista koneella, kotona maalla. Olin päättänyt, että aloitan heti viimeistään siinä 8 aikaan, mutta ”venyin” kera kahvin ja aamun uutisten yli 9 saakka.

On muuten kyllä jännä juttu, kuinka sitä vaan tottuu asioihin. Kun herään ja nousen, niin kävelen lähes suoraan avaamaan telkkarin… Ja teen sen usein myös viikonloppuna, vaan todetakseni ettei aikaiseen aamuun kuulukaan silloin aamutelkkaria, sellasta pohdintaa 😉

Jotenkin sitä ehkä vähän ”kiristi” päätä avata kone ja aloittaa, ohjelmassa oli viimeisiä asioita veroilmoitusta varten kirjanpitäjälle ja sitten ne kuuluisaksikin tulleet yrittäjän tukihakemus-hommelit. No mutta, tehtyä tuli ja myös tuijotettua koneen ruutua, noin nelisen tuntia kaiken kaikkiaan.

Olipa muuten ikävä ilma tiistaina 🙁 nyt sitä on jotenkin niin virittänyt mielensä jo kevääseen, että ihan meinas mennä mieli matalaksi, kun oli lumi aamulla maassa ja kamalan kylmä tuuli! Käytin koirat siis ”talon nurkalla” päivällä… Itse ainakin täällä maalla jotenkin niin kovasti odottaa kevään tuloa. Pihahommat (jotka ei sitten ihan heti lopukaan) ja seuraaminen uudesta kasvusta, aika ihanaa!

Tärkeitä hetkiä monissakin päivissä on ehdottomasti myös keskustelut äidin kanssa puhelimessa. Tuntuu niin ikävältä, että tässä kohtaa ei voida tavata. Olen kovasti onnellinen ja tyytyväinen, että hän on fiksu ja pysyttelee kotona, ulkoiluhommia lukuunottamatta.

Iltapuoli päivästä olikin varsin rento – virkkamista, telkkaria ja vähän pyykin pesua 🙂

Mikä päivässä suretti? Kevään ”lykkääntyminen” ja huoli yrityksestä ja ihan vaan yleisesti pärjäämisestä tässä tilanteessa.

Mikä päivässä ilahdutti? Monet asiat, sellaiset aika yksinkertaiset.

**************************************************************

 

KESKIVIIKKO 1.4.2020

Aprillipäivä… eipä oikein taida olla pilojen aika juuri nyt. Toisaalta olen kyllä vahvasti sitä mieltä, että huumorilla ja kuitenkin positiivisella asenteella jaksaa itse monissa tilanteissa paljon paremmin.

Niiden koko lailla saman tyyppisten aamutoimien jälkeen matka suuntasi aamupäivällä kohti Kauneushuonettani, Hallituskadulla, Hämeenlinnan keskustassa. Hyvänen aika, en ole oikeastaan edes käynyt siellä puoleentoista viikkoon!! Normaalioloissa teen siellä paljon yksityisiä ihonhoito- ja meikkausopastuksia henkilökohtaisesti asiakkaille tai ryhmille. Kuten saattaa arvata, kaikki on nyt peruuntuneet 🙁 ja ties kuinka pitkäksi aikaa. Meikkaajan työt on nyt vähän sellainen homma, että sitä ei kovastikaan voi harjoittaa, kosketusta kun ei voi välttää. Tahdon itse olla asiassa vastuullinen ja huomaan, että myös asiakkaani toivovat samaa.

Siivoilin vähän siellä paikkoja ja keräilin kosmetiikkatuotteita mukaani asiakkaille toimitettaviksi. IHANAA, kun saa toimittaa!! Tapasin lyhyesti myös ihanan kollegani naapurista ja lyhyesti siinä pohdittiin, mitä mahtaa kaikki tämä tuoda meille kauneusalan yrittäjille. Kauheeta, kun ei voitu halata…

Matka jatkui kohti Goodmania ja The Body Shop kauppaani, luvassa mm. varaston siivousta. Siinähän sitä vierähti päivä jälleen niissä omissa ihanissa työjutuissa, kosmetiikan parissa.

Voi ihanuus, sitten odottikin jo METSÄLENKKI, parasta! Täällä maalla on niin mahtavaa, kun voi löytää paikkoja ja reittejä, jossa saa todella mennä ihan rauhassa, hengittää syvään ja nauttia metsän voimasta. Mä niin nautin! Yhdessä rakkaiden ja koirien kanssa, vaihtelevilla kokoonpanoilla.

Hyvään päivään kuuluu ehdottomasti myös juttelut puhelimessa rakkaiden lasten kanssa – Linda & Aleksi <3

Ja kauniiksi lopuksi, iltaan kuuluu mun ja mieheni ”appelsiinihetki” 😉 hänen hommansa on kuoria ja palastella ja sit syödään 🙂 hyvä palvelu, vai mitä?

                      

Aika arkisia, mut niitä ”mun juttuja” 🙂

Mikä päivässä suretti? Rehellisesti sanottuna, ei kauheesti mikään!

Mikä päivässä ilahdutti? Taaskin, monet asiat 🙂

Sellaiset tiistai & keskiviikko.

 

Halauksia, Minna

 

Share Button

Kauneus on ihana työ!

Aiemmin täällä blogissa kerroinkin, että aion raivata entistäkin enemmän tilaa ja aikaa ”kauneus-töille”, niin tein ja olen kyllä niin tyytyväinen! Edelleen olen luonnolisestikin sitä mieltä, että kierrätys ja Second Handin suosiminen on vähintäänkin suositeltavaa meille kaikille. Silti – Second Hand kauppias en halua nyt olla… kauneus ja upeiden ja mielettömien asiakkaiden passaus kauneus-asioissa on mun juttu 🙂

No mikä muuttui suurten päätösten myötä (siis että luovuin Second Hand kaupasta). Se muuttui, että minulla on AIKAA panauetua asiakkaitteni, uusien, vanhojen ja tulevien tarpeisiin entistäkin paremmin. Ja tulihan tässä mukana myös sellainen mukava juttu, että saatan joskus oikeasti pitää myös vapaapäivän, ja se ON luksusta minulle, koska en ole tottunut…

 

Olen entistäkin vakuuttuneempi siitä, että kaikki kosmetiikka tulisi myydä perusteellisten keskustelujen, testaamisten ja kokeilujen jälkeen – kosmetiikka on todella henkilökohtainen juttu. Voi jessus sitä purkkien ja purnukoiden määrää, mitä meillä naisilla vallankin on kaapeissa käyttämättöminä, huh huh. Usein, kuulemma, syynä on juurikin se, ettei IhaNainen tiennyt mitä osti. Kosmetiikka on henkilökohtainen juttu ja vaatii kaverikseen erittäin henkilökohtaisen palvelun ja asiaan paneutuvan osaajan. No wau, nyt mulla on aikaa paneutua.. no, ainakin vähän paremmin.

 

Kauneustyö on rakkaudesta lajiin! Aika paljon on tullut poukkoiltua sinne ja tänne, mutta jotenkin tämän pariin veri vaan vetää, kerta toisensa jälkeen.

En tiedä paremmin mielihyvää työstä tuovaa hetkeä, kuin se, että asiakkaani näkee (todella) ja kokee (todella) oman kauneutensa ja upeutensa. Mun duunissa tätä tapahtuu ihan tämän tuosta 🙂 On niin parasta olla jakamassa niitä hetkiä.

Kauneus on ihana työ!

 

Share Button

Kesä meni ja pientä luopumisen tuskaa ilmassa

Kesä alkaa olla lopuillaan ja syksy on pian täällä. Tykkään kesästä, tykkään myös syksystä. Jotenkin aina yhtä ihana vaihe syksyn tulossa on se, kun voi alkaa sytyttelemään kynttilöitä hämäriin iltoihin. Ta no, kyllähän niitä kaiketi voi sytytellä kesälläkin, mutta tiedät kai, tunnelma ei vaan ole sama.

Tässä kohtaa sitä alkaa miettimään myös mennyttä kesää – olipas ihana ja super-kiireinen kesä! Oli ihania töitä, ihmisiä, hetkiä, kohtaamisia ja vaikka jos mitä.

Minulla oli useita ”työpisteitä” ja myös kaupunkeja oli pari. Oli ne ns. tavalliset työt, eli vakituisemmat ja sitten oli kesäduuni. Kesä todella oli ja meni, vauhdilla, hymy huulilla, pienessä kiireessä suurimman osan ajasta. Kysymys kuuluu nyt – oliko järkevää, vastaus kuuluu – ei ollut, ei.

Enkö siis ole oppinut yrittäjä-vuosinani tästä aiheesta mitään!! Jännää on, että kaikki näyttää aina kalenterissa katsottuna todella hyvältä, mutta kun on toteutuksen aika, on taru toinen. Korostan nyt, en sinällään valita, todellakaan! Olen todella onnellinen siitä, että minulla on töitä ja sellaisia töitä, joita rakastan, sydämestäni. Koitan tässä vaan ikäänkuin ”ääneen” sanoa asioita, joita olisi syytä oppia, tällä ikää ja näillä kilometreillä.

Nyt on sitten totuuden hetki käsillä ja myös luopumisen, uudelleen järjestelyn, ajankäytön opettelun aika. Ja olenkin jo aloittanut! Olen siis totta tosiaan ymmärtänyt, että minunkin vuorokaudessani on 24 tuntia, viikossa 7 päivää ja niin edelleen. Ja olen myös oppinut, että 50-kymppinen nainen, tai ylipäätään minkään ikäinen ihminen ei elä VAIN työtä tehdäkseen.

Olen jo aloittanut luopumisen, ihan konkreettisestikin. Voin sanoa, että ei tunnu mukavalta, mutta valintoja on tehtävä, nyt.

Tässä se tulee – olen päättänyt lopettaa IhaNainen Second Hand-liikkeeni Hämeenlinnan keskustasta, Sibeliuksenkadulta. Tässä kohtaa voin todeta, että liike oli olemassa minun tahdonvoimallani ja suuresta rakkaudesta lajiin. Ja nyt tuntuu tietenkin hiukan pahalta, mutta tiedän ratkaisun olevan oikea.

No niin, hiukan ”vapautuu” aikaa ja ajatustilaa päässä – mihin se nyt sitten jatkossa menee?

Aion käyttää aikani, osaamiseni, paneutumiseni yksinomaan kauneus- ja ihanuus-hommiin 🙂 Aion jälleen osoittaa IhaNaisille Naisille kuinka kauniita, upeita ja uniikkeja he ovatkaan, jokainen. Kosmetiikka, opastukset ja luennot ja kaikki niihin liittyvä tulevat pitämään minut kiireisenä myös, tiedän sen jo nyt.

Aion aikani myös perheeseeni, joka on maailman tärkein ja rakkain!! Ja aion totta tosiaan pitää myös siis vapaata, joskus (vaikka työtäni rakastankin)

Mahtava syksy on aluillaan ja toivon sydämestäni että saan jakaa IhaNaisia asioita mahdollisimman monelle – olipa se sitten meikkivinkkejä, tsemppausta tai työtä!

Tervetuloa IhaNainen syksy 2019 – olen valmis!

 

Share Button

Normipäivä – puhumista, kauneutta ja kierrätystä

#ihaniaduunejamulla #ilovemyjob – varsin usein käyttämiäni ”hästäkkejä” 🙂

Mistä on oma normipäivä sitten tehty, noin niinkun töiden osalta?

Lyhykäisyydessään kauneudesta (muiden), kierrättämisen edistämisestä ja sen jatkuvasti kasvavasta ihastelemisesta, niin ja puhumisesta.

Elämässä on paljon muutakin kuin työ, onneksi. Työ vaan on sellainen, että kun siitä tykkää, niin melkoisesti helpottaa muutakin elämään 😉

Muiden ihon hyvinvointi ja onnistuneet meikit on yksi omista maaleistani, joka päivä. Kosmetiikka ja sillä aikaan saatavat tulokset eivät vaan lakkaa hämmästyttämästä ja haastamasta vieläkin parempiin tuloksiin. Onnistunut suunnitelma, opastus ja ohjaus asiakkaalle tekee mielen niin mahtavan hyväksi, kerta toisensa jälkeen. Kosmetiikan ja kauneuden maailma on niin täynnä ihania asioita, että siihen ei vaan kyllästy koskaan. Laskeskelin tässä juurikin, että kosmetiikka jossakin muodoissaan on ollut merkittävä osa elämääni jo 35 vuoden ajan. Ammatti siitä varsinaisesti tuli koko lailla 25 vuotta sitten, ihan todistusten ja diplomien kera.

Nautittavaa on tarjota asiakkaille myös totaalisen rentoutumisen hetkiä kauneushuoneen pedissä ja siinä saakiin useasti seurata rauhalliseen uneen vaipumista. Ammattilaisen toimesta (mieluiten käsin) tehty hoito on useille asiakkaille arjen pientä luksusta ja se on ehdottomasti yksi tämän työn helmiä. Saada asiakas nauttimaan, rentotumaan ja samalla hyötymään hoidosta / tuotteista.

Kauneuden ja sitä kautta myös hyvinvoinnin maailmassa on omasta näkövinkkelistä katsottuna ihan mahtavaa nähdä ja kokea asiakkaan kohisemalla nouseva itsetunto. Mikä mieletön merkitys sillä onkaan tässä elämässä. Kun tuntee itsensä kauniiksi, huulipunat ja luomivärit on kohdillaan ja iho hehkuu, parantuu myös ryhti, oikeasti. Ryhti paranee, ainakin hetkellisesti myös henkisesti. Ihan mahtavaa!

Kauniiden asioiden – vaatteiden, kenkien, laukkujen ja muiden asusteiden kierrätys on hieno osa normipäivääni. Joka päivä hämmästelen ja myhäilen varsin tyytyväisenä niiden ihanuuksien parissa, joita minulle kaappien kätköistä kiikutetaan myytäväksi. Mitä aarteita niihin kaappeihin on joskus hautautunutkaan (hyvä mulle).

Edellä mainittujen kierrätys on monella tapaa hienoa ja palkitsevaakin. Hyviä hetkiä koetaan kun asiakas löytää itselleen juuri sen sopivan vaatteen tai laukun, ja mikä parasta, varsin huokeaan hintaan. Usein ihanuudessa saattaa olla vielä alkuperäiset kaupan / valmistajan laput paikallaan, silti se on jo Second Hand tavaraa.

Pukeutumisneuvojan / stylistin ammatista ei tässä kohtaa ole ainakaan mitään haittaa. Vartalotyypit ja istuvuudet, värit ja sävyt ovat samalla tavalla tärkeä asia toki myös Second Hand kaupassa!

Täytyy kyllä rehellisyyden nimissä myöntää, että vielä meillä on vaatteiden ja asusteiden kierrättämisestä ja sen hyödyntämisestä paljon opittavaa. Mutta eteenpäin mennään hyvää kyytiä ja minä olen iloinen, että voin tehdä oman osani. Koen tehtäväkseni saattaa kierrätettävät ihanuudet ja oikeat tyypit yhteen.

Olet Ihana – luennot, koulutukset ja tapahtumat on tietysti tärkeä osa ”normipäivää”. Nämähän koostuvat periaatteessa lyhykäisyydessään edellä mainituista aiheista – kauneudesta ja hyvinvoinnista, pukeutumisesta ja tyylistä. Ja siihen sitten kylkeen se puhuminen tai puhetyö, kuinka vaan. Sitäkin on saanut tehdä paljon ja pitkään. Mahtavinta on tietenkin se, että saa puhua aiheista, jotka ovat tärkeitä ja lähellä sydäntä ja aiheista, jotka tietää ja osaa.

Näin, sellainen normi(työ)päivä 🙂

Näistä kaikista osista koostuu sellainen aika kiva sekametelisoppa, joka pysyy hanskassa. Osat kuuluvat aina jostakin kulmasta yhteen ja tukevat toinen toistaan.

On aika hienoa, että saa tehdä töitä, joista oikeasti tykkää ja tuntee omakseen. Eipä ole aamuisin, päivisin tai iltaisin sellaista tunnetta, että ei huvita mennä töihin – tai ainakin niitä hetkiä on ihan äärimmäisen harvoin.

– Minna –

Share Button

Kun omin silmin saa nähdä!

Oma, henkilökohtainen ihonhoitoRUTIINI – kyllä vaan, se toimii!

Jälleen hiukan ajatuksia ihonhoidosta. Nyt on ihan pakottava tarve kertoa ihan mielettömän hienoja kokemuksia, yhdessä asiakkaan kanssa koettuja <3

 

Tapasimme tämän kyseisen asiakkaani kanssa koko lailla vuosi sitten, muutaman hyvän sattumuksen kautta. Tämä upea aikuinen nainen kertoi sittemmin oman ihonsa ja sen hoidon haasteista – ja näinhän minä sen, omin silmin. Iho oli todella syper-hyper kuiva ja sen(kin) johdosta sävy hiukan harmahtava ja ihon olemus ”eloton”. Silmänympärysalue oli päässyt hoidossa myös unohtumaan melko tyystin.  Hän kertoi kokeilleensa erilaisia, eri merkkien tuotteita, mutta se tärkeä RUTIINI ja tuotteiden yhteensopivuus puuttui. Hän kaipaili kovasti myös henkilökohtaista, juuri hänen tarpeitaan tyydyttävää palvelua ja vinkkejä.

Päätimme että aloitetaan ihan sieltä alusta – päivittäinen ihonhoitoRUTIINI. Ja tämänkin osalta niin sanotusti aasta, eli puhdistuksesta. Siitä päivittäisen kosteutuksen kautta silmänympärysalueen  joka päiväiseen hoitoon. Näin päästiin siis alkuun ja tällä ohjelmalla edettiin parin kuukauden ajan. Asiakas sitoutui antamiini ohjeisiin ja joka päiväiseen tuotteiden käyttöön ja minä seurailin tilannetta. Ihon kirkastuminen alkoi pian ja kosteus tasapainokin parani. Tarvittiin kuitenkin vielä pientä buustia ja näin otettiin käyttöön seerumit ja naamio, omilla käyttöohjeillaan. Tuotevalikoima asiakkaalla on kasvanut vielä muutamalla tuotteella tässä vuoden kuluessa, mutta RUTIINI on säilynyt!

Muutama päivä sitten tämä ihana asiakkaani totesi minulle, että hänen ihonsa ei ole koskaan ollut yhtä hyvässä kunnossa, eikä hän halua ”ikinä” luopua tästä RUTIINISTA ja tuotteista! Se oli musiikkia korville, sillä mikään ei tuo ihonhoidon ammattilaiselle parempaa fiilistä, kuin näin tyytyväinen asiakas ja se mitä omin silmin voi nähdä – ihoa ei uskoisi samaksi kuin vuosi sitten! Niin mahtavaa!

Suosittelen lämpimästi – omat ihonhoitorutiinit, yhdessä ammattilaisen kanssa suunnitellut sellaiset ja mukaan korkealaatuiset tuotteet. Tähän kylkeen tiukasti oma sitoutuminen hoitoon.

P.S. Iho kaipaa hoitoa ja suojaa myös kesäaikaan ja oikeastaan erityisesti silloin 😉

– Minna –

 

Share Button

Eletty elämä saa näkyä, mutta miten?

Kyllä, eletty elämä saa kasvoista näkyä ja näkyykin.

Nyt on kuitenkin kyse juonteista, rypyistä ja kimmoisuuuden menetyksestä, piirteiden ”katoamisesta” ja ihon veltostumisesta. Sille voi tehdä jotakin, jos haluaa. On siis eri asia miten haluaa eletyn elämän näkyvän.

Olen ihan tässä viime päivinä käynyt keskustelua muutamankin aikuisen, upean daamin kanssa, jotka ovat saaneet uudet lasit tai näkökykyä on korjattu. Reaktio omien kasvojen tarkempaan näkemiseen on melkoinen – voi miten kaikki näkyy tarkasti nyt.

Aikuisen iho ei ole milloinkaan sellainen kun se on parikymppisellä, fakta jonka kaikki tiedämme ja toivottavasti myös ehdottomasti hyväksymme. Faktat on faktoja. Näin ihonhoidon ammattilaisena korostaisin kuitenkin ihan erityisesti paria asiaa ja niiden vissiä eroa.

Kuvat juuri ennen Prestige22 hoitoa ja heti YHDEN hoidon jälkeen

HOIDETTU aikuinen iho näyttää aivan toiselta kuin HOITAMATON vastaava. On siis turha ”melskata” siitä, kuinka mitään ei ole enää tehtävissä, höpö höpö, sanon minä. Tehtävissä on paljonkin, aina. Toinen tosiasia on se, että kohtuullisen syvän juonteen saa TÄYSIN hävitettyä vain veitsen avulla, mutta sitä voidaan merkittävästi madaltaa ja näin häivyttää oikeilla hoidoilla ja tuotteilla.

On hyvä muistaa, että geeniperimällä on oma ja merkittävä roolinsa myös ihoissa ja ikääntymisen merkkien näkymisessä. Sen lisäksi, että viisaasti panostaa ihon hoitamiseen ammattilaisella ja kotona, on hyvä tiedostaa unen ja ravinnon sekä elämäntapojen merkitys.

Haluan tällä todistaa, että käytetyillä hoidoilla ja tuotteilla totisesti on väliä. Oikeilla tuotteilla ja hoidoilla voidaan jo syntyneisiin juonteisiin tehdä merkittäviä ja mikä tärkeintä, näkyviä tuloksia.

Kysymys kuuluukin, millaiset juonteet Sinä haluat?

Kuvat kuten edellä – juuri ennen Prestige22 hoitoa ja heti hoidon jälkeen

Kuvat, jotka olen liittänyt tähän tekstiin, ovat itse tekemieni hoitojen kuvia ja molemmat on tehty hiljattain.

–  Minna –

Share Button