Kauneus on ihana työ!

Aiemmin täällä blogissa kerroinkin, että aion raivata entistäkin enemmän tilaa ja aikaa ”kauneus-töille”, niin tein ja olen kyllä niin tyytyväinen! Edelleen olen luonnolisestikin sitä mieltä, että kierrätys ja Second Handin suosiminen on vähintäänkin suositeltavaa meille kaikille. Silti – Second Hand kauppias en halua nyt olla… kauneus ja upeiden ja mielettömien asiakkaiden passaus kauneus-asioissa on mun juttu 🙂

No mikä muuttui suurten päätösten myötä (siis että luovuin Second Hand kaupasta). Se muuttui, että minulla on AIKAA panauetua asiakkaitteni, uusien, vanhojen ja tulevien tarpeisiin entistäkin paremmin. Ja tulihan tässä mukana myös sellainen mukava juttu, että saatan joskus oikeasti pitää myös vapaapäivän, ja se ON luksusta minulle, koska en ole tottunut…

 

Olen entistäkin vakuuttuneempi siitä, että kaikki kosmetiikka tulisi myydä perusteellisten keskustelujen, testaamisten ja kokeilujen jälkeen – kosmetiikka on todella henkilökohtainen juttu. Voi jessus sitä purkkien ja purnukoiden määrää, mitä meillä naisilla vallankin on kaapeissa käyttämättöminä, huh huh. Usein, kuulemma, syynä on juurikin se, ettei IhaNainen tiennyt mitä osti. Kosmetiikka on henkilökohtainen juttu ja vaatii kaverikseen erittäin henkilökohtaisen palvelun ja asiaan paneutuvan osaajan. No wau, nyt mulla on aikaa paneutua.. no, ainakin vähän paremmin.

 

Kauneustyö on rakkaudesta lajiin! Aika paljon on tullut poukkoiltua sinne ja tänne, mutta jotenkin tämän pariin veri vaan vetää, kerta toisensa jälkeen.

En tiedä paremmin mielihyvää työstä tuovaa hetkeä, kuin se, että asiakkaani näkee (todella) ja kokee (todella) oman kauneutensa ja upeutensa. Mun duunissa tätä tapahtuu ihan tämän tuosta 🙂 On niin parasta olla jakamassa niitä hetkiä.

Kauneus on ihana työ!

 

Share Button

Sama huppari – vaikka mennään johonkin?

Ihanaista sunnuntaita!

On vierähtänytkin näemmä tovi edellisestä kirjoittelusta tänne. Sanottavaa ja ajatuksia on aika paljonkin, mutta ei ole oikein sitten (muka) ehtinyt 😉

Sain eilen illalla ajatuksen aiheesta, josta haluan nyt ihan ehdottomasti kirjoittaa pätkän ja jakaa sen kanssanne, joten täällä ollaan.

Olin eilen illalla teatterissa, piiiitkästä aikaa. Ja rehellisyyden nimissä mainittakoon, että vierailin eilen nykyisen kotikaupunkini teatterissa ensimmäistä kertaa niin, että olin siellä kokonaisen esityksen ajan. Aiemmin olen käynyt katsomassa pikku-pätkiä. Oli hyvä kokemus, niin teatteri kuin esityksin (Tahtien Sota), tykkäsin kovasti!

Yksi juttu sai mut kuitenkin miettimään, pukeutumista ja erityisesti tilannepukeutumista. Tässä voisi kai puhua etiketeistäkin, mutta ei mennä nyt kuitenkaan siihen sen syvällisemmin.

Onko oikeasti niin, että tilannepukeutuminen on katoamassa? Ja tarkoitan siis pukeutumista muihin kuin jokapäiväisiin arki-tilanteisiin.

Saliin pääsyä odotellessamme seurailin melko täyttä teatterin aulaa / ravintolatilaa ja bongailin asuja. Ja nyt haluan korostaa, etten bongaile niitä sinällään arvostelun vinkkelistä, vaan ammattinikin puolesta teen huomioita.

Teatteriyleisön isohkosta joukosta löytyi asuja laidasta laitaan ja erinomaisen hyvä niin. Aloin kuitenkin pohtia sitä, onko esim. teatteri tai konsertti enää sellainen tilanne, että ”mennään johonkin”? Avaan vähän – kun opastan ihanaisia asiakkaitani ihonhoidossa, meikissä, pukeutumisessa jne., on yleisin vastaus ”kyllä mä sitten laitan, kun menen johonkin” 😉 tästä voisi kirjoittaa myös oman stoorin. Mutta siis, näinhän me ajattelemme.

Kysymys kuuluu – mikä on se tilanne ”kun mennään johonkin”?

Mun mielestä on pelkästään hienoa, kun etikettejä venytellään hyvällä maulla esim.juhlassa, isossakin juhlassa (tiedät mitä tarkoitan?). Eikö kuitenkin ole niin esityksen, esittäjien kuin kanssavieraiden kunnioittamista(kin) se, että vähän panostetaan? Puhumattakaan siitä, minkä tunteen saa itselleen, kun vähän laittautuu ”mennessään johonkin”?

Muistan hyvin tietysti ajan, kun omat lapset olivat ihan pikkuisia. Muistan hyvin myös sen, että kun ”mentiin johonkin” – synttäreille, kyläilemään, teatteriin tms. vaihdettiin ”paremmat vaatteet”. Muistan lasten kysyneen, laitetaanko nyt paremmat vaatteet <3

Kuinkas tämä homma menee nykyisin, laitetaanko paremmat vaatteet? Lapsille? Meille aikuisille?

Jottet ymmärrä väärin, en tarkoita että esim. sinne teatteriin pukeudutaan kuin gaala-iltaan, mutta onko kulahtanut (ah, niin ihana pehmeä) college-huppari ja vaelluskengät teatteriasu? Minusta ei.

Mainittakoon, että ilahduin toki kovasti siitä, että valtaosa yleisöstä oli ”mennyt johonkin”, myös pukeutumisessaan, meikissään jne.

Lopuksi – minusta on kovin surullista, jos kadotetaan paremman pukeutumisen kulttuuri, tilannepukeutumisen taito! Olisi niin hienoa, että me vanhemmat ja isovanhemmat saisimme istutettua myös lapsiin ajattelun ”parempien vaatteiden tilanteista”.

Miten sinä ajattelet asiaa?

Hyvässä hengessä ja rakkaudella, Minna

 

Share Button

Äitiä ja mummia huolestuttaa!

Julkaisin eilen omassa Facebookissani jälleen omaa kantaani liittyen koulukiusaamiseen ja ylipäätään tähän niin surulliseen ilmiöön. Mielipiteitä on monia, ihan takuulla, mutta itse olen lähinnä surullinen ja äärimmäisen huolissani!

Syyttely, sormella osoittelu tai syyllisen hakeminen ei vie asiaa eteenpäin ja nappaa energiaa väärään suuntaan, eikä sinällään auta ketään tai pelasta yhtäkään tilannetta. Toki, vastuu on aikuisten otettava. Vastuu minun mielestäni jakautuu niin koululle kuin kodillekin.

Aiheessa on nyt tapahtunut räikeitä ylilyöntejä, kuten olemme mediasta saaneet viime päivinä lukea. Ja ihan oman kokemuksen mukaan sanoisin, että tämä oli nyt vain yksi niistä ylilyönneistä, joka nousi julkisuuteen, niitä tapahtuu. Ihminen ON erehtyväinen ja omaa mielipiteet.

Mielestäni tässä pitäisi nyt oikeasti keskittyä siihen, MISTÄ kiusaaminen oikeasti johtuu? ja lisäksi keskittyä siihen, MITEN voitaisiin ennaltaehkäistä mahdollisimman moni tapaus. Koulukiusaamiset saattavat johtaa lapsen / nuoren todella äärimmäisiin ratkaisuihin ja sen, jos jonkun, pitää herättää todellisiin toimiin! Tuska voi olla kaamea 🙁 (olen seurannut tätä erittäin läheltä pitkään, tiedän siis todellakin mistä puhun!)

Olen seurannut melko tarkkaan keskusteluja tästä aiheesta. Liian usein kiusatun tarinassa nousee esiin ulkoiseen olemukseen liittyvät seikat! On liikaa sitä tai tätä / puuttuu sitä tai tätä. Onko todella tarkoitus, että jokaisella lapsella on satojen eurojen SAMANLAISET merkkikamat, jotta voi olla hyväksytty eikä joudu kiusatuksi? Onko persoonallisuus oikeasti kielletty?

Olen erityisesti kiinnittänyt huomiota tyttölasten surullisiin ja itkettäviin tarinoihin. Millainen TYTÖN pitää olla, jotta hän voi olla kokonaisuudessaan, ulkoisestikin hyväksytty?? Tulee väistämättä mieleen, mitä näissä tilanteissa tapahtuu keholliselle itsetunnolle ja ylipäätään omanarvontunteelle?

Sosiaalisella medialla on ihan järkyttävän suuri voima – hyvässä ja pahassa. Täydellisen ulkomuodon / ulkonäön tavoittelu on arkea jo 10-vuotiailla, kauheaa minusta! Olen tehnyt töitä yli 30 vuoden ajan ulkonäön ja ulkoisen olemuksen maailmassa. Ulkoinen olemus on ollut myös vuosia ”työkaluni”, tunnen tämän homman. Jotenkin vaan tuntuu siltä, että kaikki käy vain rankemmaksi tänä SOMEn aikana. Kuka USKALTAA enää olla riittävän kauan lapsi ja luonnollisesti viehättävä ja kaunis – todella tuntea olevansa.

Minusta nyt tarvitaan oikeasti asennekasvatusta erilaisuuden ja persoonallisuuden hyväksymisessä ja erityisesti ITSETUNNON kasvattamisessa. Tyttöjen (tietysti myös poikien tai muun sukupuolisten) täytyy pystyä saamaan ihanuuden kokemuksia omasta itsestään ilman jäätäviä kuvafilttereitä ja niitä satojen eurojen kamppeita. Lapsi tai nuori on yhtä ihana ja arvokas persoonallisissa kierrätys-kuteissa tai vaikka säkki päällä.

Vuodatus tuli, mutta tämä tilanne on niin surullinen 🙁

Mitä mieltä sinä olet? Olisin kiitollinen näkemyksistä ja kokemuksista! Laita vaikka meiliä osoitteeseen minna@mekkojamieli.com – minulta ne eivät eteenpäin lähde.

– Minna –

Share Button