Minusta

Minulla on ollut suuri ilo ja kunnia työskennellä kauneuden ja tyylin parissa jo lähes 30 vuoden ajan. Tänä aikana olen saanut tehdä yhteistyötä satojen ja taas satojen tahojen, yritysten ja ihmisten kanssa!

Olen koulutukseltani ihan alunperin Cidesco-dipl.kosmetologi ja meikkaaja. Olen yksinkertaisesti suorastaan rakastanut kosmetiikkaa aina ja kaikkea, mikä siihen maailmaan liittyy ja matka sen kun jatkuu!

Stylistin ja pukeutumisneuvojan töihin ajauduin oikeastaan onnellisen sattumuksen kautta jo yli 15 vuotta sitten. Pukeutumisen ja tyylin maailmassa on toki tullut häärättyä jo 14-vuotiaasta, enemmän ja vähemmän.

Tässä kerrassaan ihanassa maailmassa olen saanut toimia tekijänä, suunnittelijana, tuottajana, ohjaajana ja opettajana, luennoitsijana, ennen kaikkea asiakaspalvelijana.

MINULLE TÄRKEINTÄ ON AINA ASIAKAS JA SE, ETTÄ ASIAKKAANI YMMÄRTÄÄ, KUINKA IHANA HÄN ONKAAN!

Share Button
Visit Us On TwitterVisit Us On FacebookVisit Us On YoutubeVisit Us On Instagram