Nyt kun on aikaa

Jos olet aiemmin piipahtanut blogini parissa, huomannet muutoksen?

Nyt kun tosiaan on kerrankin aikaa, olen miettinyt paljon tätä blogi-asiaa. En oikeastaan tiedä, onko blogit varsinaisesti enää edes kovin suosittuja, mutta kirjoittaminen on joka tapauksessa mukavaa! Ja tietysti, jos joku vielä kirjoituksia lukee, aina mukavampaa.

Nimesin blogin uudelleen, ehkä se sitä jo kaipasikin. Nyt siirryttiin niin sanotusti hiukan laajempaan teemaan ja sitä kautta myös uuteen otsakkeeseen Ihanuutta & Muuta.

Olen kirjoittanut pääsääntöisesti kauneuteen ja tyyliin liittyviä juttuja, mutta nyt ajattelin laajentaa aihepiiriä, ihan kaikkeen. Kaikkeen sellaiseen, joka nyt liittyy tähän aikuisen naisen elämään moninaisissa rooleissaan. Paljon on varmasti jatkossakin edellä mainittuja aiheita, mutta enemmän myös sitä ihan ”perushommaa”, eli arkea ja siihen liittyviä asioista, ihania juttuja, mutta myös kääntöpuolta.

Olen hiukan ajatellut myös palata ajassa takaisin, eli muistella joitakin juttuja. Aika monessa on tullut oltua mukana ja aika paljon on reppuun kertynyt kaikenlaista…

Tavoite on, että minimissäänkin yksi postaus blogiin tulisi joka viikko, varmasti ehkä enemmänkin.

Share Button

Alkaneen vuoden kunniaksi!

 

Mahtavaa alkanutta vuotta 2019 jokaiselle tasapuolisesti!

Olkoon tämä vuosi täynnä onnistumisia, uusia kohtaamisia, sopivasti haastavaa (jotta pysyy mieli virkeänä) ja kaikkea huippua!

Teitkö uudenvuoden lupauksia? Minä tein. Tein niitä erityisesti itselleni, enkä niistä sen enempää haluakaan huudella turuilla ja toreilla. Olen nähnyt monta tarinaa viime päivinä siitä, kuinka lupaukset ovat ”niin last season”, mutta eipä haittaa. Lupaukset ja erityisesti kun sellaisin tekee itselleen ja oman itsensä takia, on mielestäni pelkästään hyvä homma.

Vuosi 2019 saatu siis käyntiin ja aina kun vuosi vaihtuu, on vähän kuten olisi isommalla mittakaavalla maanantaissa. Tiedätkö, maanantainahan me aina aloitellaan uusia juttuja.

Olet Ihana by Mekko&Mieli BLOGI, jota nyt siis juuri luet kokee laajennuksen alkaneen vuoden kunniaksi. Olen jakanut ajatuksia pääsääntöisesti omaan ammattiini ja osaamiseen liittyen. Aiheet ovat olleet enemmän tai vähemmän sidoksissa kauneuteen, hyvään oloon, ulkoiseen olemukseen etc. Tätä on luvassa jatkossakin kyllä, mutta laajennetaan hiukan. Jatkossa luvassa on otteita ja ajatuksia aikuisen naisen elämästä, niin arjesta kuin juhlastakin. Itseäni kiehtoo lukea elämänmakuisia blogeja / tarinoita, joissa voidaan kurkistella jonkun toisen ajatuksenjuoksuun ja kokemuksiin. Oikeisiin juttuihin.

Suuressa osassa tulee olemaan omat roolini, eli äitiys, isoäitiys, naisyrittäjyys, paluumuuttajan rooli, vaimon rooli ja tietenkin kauneuden ja tyylin ammattilaisen rooli. Arkeen mahtuu niin mieletön määrä erilaisia rooleja, kuten meillä jokaisella.

Näillä eväillä siis eteenpäin, uutta vuotta 2019!

Voit tilata blogini sivujen alapalkista, jos haluat 🙂

– Minna –

Share Button