Kesä meni ja pientä luopumisen tuskaa ilmassa

Kesä alkaa olla lopuillaan ja syksy on pian täällä. Tykkään kesästä, tykkään myös syksystä. Jotenkin aina yhtä ihana vaihe syksyn tulossa on se, kun voi alkaa sytyttelemään kynttilöitä hämäriin iltoihin. Ta no, kyllähän niitä kaiketi voi sytytellä kesälläkin, mutta tiedät kai, tunnelma ei vaan ole sama.

Tässä kohtaa sitä alkaa miettimään myös mennyttä kesää – olipas ihana ja super-kiireinen kesä! Oli ihania töitä, ihmisiä, hetkiä, kohtaamisia ja vaikka jos mitä.

Minulla oli useita ”työpisteitä” ja myös kaupunkeja oli pari. Oli ne ns. tavalliset työt, eli vakituisemmat ja sitten oli kesäduuni. Kesä todella oli ja meni, vauhdilla, hymy huulilla, pienessä kiireessä suurimman osan ajasta. Kysymys kuuluu nyt – oliko järkevää, vastaus kuuluu – ei ollut, ei.

Enkö siis ole oppinut yrittäjä-vuosinani tästä aiheesta mitään!! Jännää on, että kaikki näyttää aina kalenterissa katsottuna todella hyvältä, mutta kun on toteutuksen aika, on taru toinen. Korostan nyt, en sinällään valita, todellakaan! Olen todella onnellinen siitä, että minulla on töitä ja sellaisia töitä, joita rakastan, sydämestäni. Koitan tässä vaan ikäänkuin ”ääneen” sanoa asioita, joita olisi syytä oppia, tällä ikää ja näillä kilometreillä.

Nyt on sitten totuuden hetki käsillä ja myös luopumisen, uudelleen järjestelyn, ajankäytön opettelun aika. Ja olenkin jo aloittanut! Olen siis totta tosiaan ymmärtänyt, että minunkin vuorokaudessani on 24 tuntia, viikossa 7 päivää ja niin edelleen. Ja olen myös oppinut, että 50-kymppinen nainen, tai ylipäätään minkään ikäinen ihminen ei elä VAIN työtä tehdäkseen.

Olen jo aloittanut luopumisen, ihan konkreettisestikin. Voin sanoa, että ei tunnu mukavalta, mutta valintoja on tehtävä, nyt.

Tässä se tulee – olen päättänyt lopettaa IhaNainen Second Hand-liikkeeni Hämeenlinnan keskustasta, Sibeliuksenkadulta. Tässä kohtaa voin todeta, että liike oli olemassa minun tahdonvoimallani ja suuresta rakkaudesta lajiin. Ja nyt tuntuu tietenkin hiukan pahalta, mutta tiedän ratkaisun olevan oikea.

No niin, hiukan ”vapautuu” aikaa ja ajatustilaa päässä – mihin se nyt sitten jatkossa menee?

Aion käyttää aikani, osaamiseni, paneutumiseni yksinomaan kauneus- ja ihanuus-hommiin 🙂 Aion jälleen osoittaa IhaNaisille Naisille kuinka kauniita, upeita ja uniikkeja he ovatkaan, jokainen. Kosmetiikka, opastukset ja luennot ja kaikki niihin liittyvä tulevat pitämään minut kiireisenä myös, tiedän sen jo nyt.

Aion aikani myös perheeseeni, joka on maailman tärkein ja rakkain!! Ja aion totta tosiaan pitää myös siis vapaata, joskus (vaikka työtäni rakastankin)

Mahtava syksy on aluillaan ja toivon sydämestäni että saan jakaa IhaNaisia asioita mahdollisimman monelle – olipa se sitten meikkivinkkejä, tsemppausta tai työtä!

Tervetuloa IhaNainen syksy 2019 – olen valmis!

 

Share Button

Alkaneen vuoden kunniaksi!

 

Mahtavaa alkanutta vuotta 2019 jokaiselle tasapuolisesti!

Olkoon tämä vuosi täynnä onnistumisia, uusia kohtaamisia, sopivasti haastavaa (jotta pysyy mieli virkeänä) ja kaikkea huippua!

Teitkö uudenvuoden lupauksia? Minä tein. Tein niitä erityisesti itselleni, enkä niistä sen enempää haluakaan huudella turuilla ja toreilla. Olen nähnyt monta tarinaa viime päivinä siitä, kuinka lupaukset ovat ”niin last season”, mutta eipä haittaa. Lupaukset ja erityisesti kun sellaisin tekee itselleen ja oman itsensä takia, on mielestäni pelkästään hyvä homma.

Vuosi 2019 saatu siis käyntiin ja aina kun vuosi vaihtuu, on vähän kuten olisi isommalla mittakaavalla maanantaissa. Tiedätkö, maanantainahan me aina aloitellaan uusia juttuja.

Olet Ihana by Mekko&Mieli BLOGI, jota nyt siis juuri luet kokee laajennuksen alkaneen vuoden kunniaksi. Olen jakanut ajatuksia pääsääntöisesti omaan ammattiini ja osaamiseen liittyen. Aiheet ovat olleet enemmän tai vähemmän sidoksissa kauneuteen, hyvään oloon, ulkoiseen olemukseen etc. Tätä on luvassa jatkossakin kyllä, mutta laajennetaan hiukan. Jatkossa luvassa on otteita ja ajatuksia aikuisen naisen elämästä, niin arjesta kuin juhlastakin. Itseäni kiehtoo lukea elämänmakuisia blogeja / tarinoita, joissa voidaan kurkistella jonkun toisen ajatuksenjuoksuun ja kokemuksiin. Oikeisiin juttuihin.

Suuressa osassa tulee olemaan omat roolini, eli äitiys, isoäitiys, naisyrittäjyys, paluumuuttajan rooli, vaimon rooli ja tietenkin kauneuden ja tyylin ammattilaisen rooli. Arkeen mahtuu niin mieletön määrä erilaisia rooleja, kuten meillä jokaisella.

Näillä eväillä siis eteenpäin, uutta vuotta 2019!

Voit tilata blogini sivujen alapalkista, jos haluat 🙂

– Minna –

Share Button

Normipäivä – puhumista, kauneutta ja kierrätystä

#ihaniaduunejamulla #ilovemyjob – varsin usein käyttämiäni ”hästäkkejä” 🙂

Mistä on oma normipäivä sitten tehty, noin niinkun töiden osalta?

Lyhykäisyydessään kauneudesta (muiden), kierrättämisen edistämisestä ja sen jatkuvasti kasvavasta ihastelemisesta, niin ja puhumisesta.

Elämässä on paljon muutakin kuin työ, onneksi. Työ vaan on sellainen, että kun siitä tykkää, niin melkoisesti helpottaa muutakin elämään 😉

Muiden ihon hyvinvointi ja onnistuneet meikit on yksi omista maaleistani, joka päivä. Kosmetiikka ja sillä aikaan saatavat tulokset eivät vaan lakkaa hämmästyttämästä ja haastamasta vieläkin parempiin tuloksiin. Onnistunut suunnitelma, opastus ja ohjaus asiakkaalle tekee mielen niin mahtavan hyväksi, kerta toisensa jälkeen. Kosmetiikan ja kauneuden maailma on niin täynnä ihania asioita, että siihen ei vaan kyllästy koskaan. Laskeskelin tässä juurikin, että kosmetiikka jossakin muodoissaan on ollut merkittävä osa elämääni jo 35 vuoden ajan. Ammatti siitä varsinaisesti tuli koko lailla 25 vuotta sitten, ihan todistusten ja diplomien kera.

Nautittavaa on tarjota asiakkaille myös totaalisen rentoutumisen hetkiä kauneushuoneen pedissä ja siinä saakiin useasti seurata rauhalliseen uneen vaipumista. Ammattilaisen toimesta (mieluiten käsin) tehty hoito on useille asiakkaille arjen pientä luksusta ja se on ehdottomasti yksi tämän työn helmiä. Saada asiakas nauttimaan, rentotumaan ja samalla hyötymään hoidosta / tuotteista.

Kauneuden ja sitä kautta myös hyvinvoinnin maailmassa on omasta näkövinkkelistä katsottuna ihan mahtavaa nähdä ja kokea asiakkaan kohisemalla nouseva itsetunto. Mikä mieletön merkitys sillä onkaan tässä elämässä. Kun tuntee itsensä kauniiksi, huulipunat ja luomivärit on kohdillaan ja iho hehkuu, parantuu myös ryhti, oikeasti. Ryhti paranee, ainakin hetkellisesti myös henkisesti. Ihan mahtavaa!

Kauniiden asioiden – vaatteiden, kenkien, laukkujen ja muiden asusteiden kierrätys on hieno osa normipäivääni. Joka päivä hämmästelen ja myhäilen varsin tyytyväisenä niiden ihanuuksien parissa, joita minulle kaappien kätköistä kiikutetaan myytäväksi. Mitä aarteita niihin kaappeihin on joskus hautautunutkaan (hyvä mulle).

Edellä mainittujen kierrätys on monella tapaa hienoa ja palkitsevaakin. Hyviä hetkiä koetaan kun asiakas löytää itselleen juuri sen sopivan vaatteen tai laukun, ja mikä parasta, varsin huokeaan hintaan. Usein ihanuudessa saattaa olla vielä alkuperäiset kaupan / valmistajan laput paikallaan, silti se on jo Second Hand tavaraa.

Pukeutumisneuvojan / stylistin ammatista ei tässä kohtaa ole ainakaan mitään haittaa. Vartalotyypit ja istuvuudet, värit ja sävyt ovat samalla tavalla tärkeä asia toki myös Second Hand kaupassa!

Täytyy kyllä rehellisyyden nimissä myöntää, että vielä meillä on vaatteiden ja asusteiden kierrättämisestä ja sen hyödyntämisestä paljon opittavaa. Mutta eteenpäin mennään hyvää kyytiä ja minä olen iloinen, että voin tehdä oman osani. Koen tehtäväkseni saattaa kierrätettävät ihanuudet ja oikeat tyypit yhteen.

Olet Ihana – luennot, koulutukset ja tapahtumat on tietysti tärkeä osa ”normipäivää”. Nämähän koostuvat periaatteessa lyhykäisyydessään edellä mainituista aiheista – kauneudesta ja hyvinvoinnista, pukeutumisesta ja tyylistä. Ja siihen sitten kylkeen se puhuminen tai puhetyö, kuinka vaan. Sitäkin on saanut tehdä paljon ja pitkään. Mahtavinta on tietenkin se, että saa puhua aiheista, jotka ovat tärkeitä ja lähellä sydäntä ja aiheista, jotka tietää ja osaa.

Näin, sellainen normi(työ)päivä 🙂

Näistä kaikista osista koostuu sellainen aika kiva sekametelisoppa, joka pysyy hanskassa. Osat kuuluvat aina jostakin kulmasta yhteen ja tukevat toinen toistaan.

On aika hienoa, että saa tehdä töitä, joista oikeasti tykkää ja tuntee omakseen. Eipä ole aamuisin, päivisin tai iltaisin sellaista tunnetta, että ei huvita mennä töihin – tai ainakin niitä hetkiä on ihan äärimmäisen harvoin.

– Minna –

Share Button